Pelipaikka: Kleinbus

Kaupunkilarppi luo erilaisia haasteita larpin lokaatioille, kuin yhteen paikkaan keskittynyt larppi. Tuhannen viillon kuolemassa liikutaan Helsingissä Keskusta-Ullanlinna-Punavuori-Kajanokka -akselilla, eikä hahmoryhmiltä suljettuja lokaatioita oikeastaan ole. Voi olla, ettei joku hahmo käy jossain lokaatiossa, mutta haluamme pitää pelikortit avoinna siitä, millaisissa paikoissa kaikkialla alueella tapahtuu. Esittelen pelilokaatioita yksi kerrallaan, ja peliä varten saavat pelaajat kootun listauksen kaikista pelipaikoista.

Päätimme antaa yhden köyhän hahmoporukan omalla lokaatiolla lisäpotkua ympäriinsä liikkumiseen. Sillä mikä olisi kaupunkilarpissa venkeämpää kuin liikkuva pelipaikka? Koti siellä missä sinäkin!

Weekend trips 😍

A post shared by @ westyfi on

Tämä porukka pääsee liikkumaan upealla modatulla Kleinbussilla Volkswagen westfalia vanagonilla, joka toimii 4 henkeä majoittavana asuntoautona. Pieni Kleinbus on mukava ajaa, helppo parkata Helsingissä ja olen varannut parkkirahaa porukalle, jotta sellaisen seikan ei tarvitse määrittää mihin Kleinbussin parkkeeraa. Kleinbussin voi myös jättää jonnekin, mikäli porukasta sen hylkääminen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Cozyness maxed 😍 #westfalia #ontheroad #campervan #vwt2 #kleinbus

A post shared by @ westyfi on

Lisää kuvia liikkuvasta pelilokaatiosta löytyy omistajansa Ömerin intagram-tileiltä:
https://www.instagram.com/westyfi/ ja https://www.instagram.com/omeragraph/

Kleinbussia varatessa huomasin myös, että Suomi on pieni maa, ja verkostoituminen hyödyttää myös larppituottajaa: Ömer sattui olemaan myös veljeni hääkuvaaja ja kälyni hyvä ystävä.

Massi Hannula

Ropeconin testilarppi

Järjestimme Tuhannen viillon kuolemasta testilarpin Ropeconissa. Halusimme kokeilla pelin ideoita pienemmällä porukalla nähdäksemme miten ne toimisivat isossa versiossa. Samalla halusimme kokeilla uusia ajatuksia sen suhteen, miten con-larpin voi tehdä.

43087417324_af55204671_z

Ropecon kuvituskuvaa. Kuva: Tuomas Puikkonen.

Yksi yhteen

Tuhannen viillon kuolema on perusfilosofialtaan indeksikaalinen kaupunkilarppi. Mitä se tarkoittaa?

Larpeista puhuttaessa indeksikaalisella tarkoitetaan sitä että larpin fiktiivinen maailma vastaa todellista maailmaa yksi yhteen. Larpin Helsinki on sama kuin todellinen Helsinki. Jos pelaajat kokoustavat toimistossa Bulevardilla, heidän hahmonsa ovat aivan samassa toimistossa.

Olen itse kehitellyt ajatusta aiemmissa larpeissa Enlightenment in Blood ja Parliament of Shadows (jossa muina pääjärkkäreinä Maria Pettersson ja Bjarke Pedersen). Niissä Berliini ja Brysseli esiintyvät sellaisenaan ja mahdollisimman moni pelien käyttämä baari ja rakennus ovat samoja in-game ja off-game.

Tässä kohtaa mainittakoon, että mikään näistä larpeista ei ole täysin indeksikaalinen, ei myöskään Tuhannen viillon kuolema. Enlightenment in Bloodissa kirkko on sama rakennus in-game ja off-game, mutta se on vampyyrikirkon salainen päämaja vain in-game.

43803762051_66c0ae7aa4_z

Ropecon kuvituskuvaa. Kuva: Tuomas Puikkonen.

Indeksikaalisuus ei siis ole itseisarvo vaan sen tarkoitus on häivyttää fiktion rajat näkymättömiin. Parliament of Shadows -larpissa tämä vietiin äärimmäisyyksiin: Kaksi europarlamentaarikkoa pelasivat larpissa itseään. Näin jopa sivuhahmot olivat indeksikaalisia.

Indeksikaalisuuden vastakohtana voi ajatella vaikkapa metsässä pelattavaa fantasialarppia. Koska peli sijoittuu kuvitteelliseen fantasiavaltakuntaan, ei sen ole edes mahdollista mennä yksi yhteen reaalimaailman kanssa.

Con-larpit

Päällisin puolin indeksikaalisuuden ajatusta on vaikea soveltaa con-larppeihin. Perinteisestihän ne ovat edustaneet aivan päinvastaista design-filosofiaa!

Halusimme kuitenkin katsoa jos tällä kertaa olisi mahdollista toteuttaa con-larppi niin että se vastaisi pääpelautusta myös tässä mielessä. Siksi con-version tarinaksi muotoutui joukon varakkaita sijoittajia vierailu Messukeskukseen jossa he ovat järjestämässä Nordic Sun -gtreentechtapahtumaa. Näin hahmot ovat kierroksella Messukeskuksessa jossa on samaan aikaan käynnissä toinen tapahtuma (eli Ropecon).

Asetelma on siis täysin realistinen: Messukeskus voi hyvin esitellä tiloja myöhempien tapahtumien järjestäjille. Peliohjeena pelaajille neuvottiin että Ropecon on olemassa myös hahmojen maailmassa, mutta heitä ei kiinnosta puhua siitä.

Pelissä oli kaksi hahmoryhmää, rikkaat ja köyhät. (Pääpelissä on mukana kolmas, keskiluokka.) Köyhät hahmot olivat tulossa töihin tarjoilijoiksi cocktail-tilaisuuteen johon peli myös päättyi. Heillä oli sivuhahmokaveri töissä Messukeskuksessa, joten he saivat oman kierroksensa. Designin puolesta kumpikin ryhmä siis toimi samoin, mutta konteksti oli eri.

12309613_10153557001533880_6170641965959366768_o

Kuva: Ami K

Lopun cocktail-tilaisuudessa köyhät murhasivat rikkaat, kuten Tuhannen viillon kuolemassa kuuluu!

Testipelimme osoitti että jopa con-larpista saa halutessaan indeksikaalisen mutta samalla se paljasti metodin rajat: Sellaiset larppi-ideat jotka voi sijoittaa in-game Helsingin Messukeskukseen ovat harvassa.

Juhana Pettersson

Tuhannen viillon kuolema etsii teoksia taidenäyttelyyn Ullanlinnalla

Tuhannen viillon kuolema on kaupunkilarppi rikkaista ja köyhistä, suomalaisista ihmisistä yhteiskunnan eri puolilla. Larppi perustuu Juhana Petterssonin kirjaan Tuhannen viillon kuolema.

Larppi pelataan lauantaina 22.9 Helsingissä.

Peli on yhteiskunnallinen murhatarina jonka tyylilajina on turboahdettu realismi: Kaikki mitä pelissä tapahtuu voisi tapahtua oikeastikin, mutta nyt se tulee vain kaikki kerralla.

Larpin yhteydessä järjestetään oikea lyhyt taidenäyttely ja sen avajaiset Paja&Bureaun galleriatilassa Helsingin Ullanlinnalla. Osa tiettyjen hahmojen peliä rakentuu näyttelyn esillepanon rakentamisesta, taiteen kuratoimisesta sekä sen myymisestä gallerian avajaisissa.

Larpin teemana ovat yhteiskunnan eriarvoisuus ja ilmastonmuutos. Emme kuitenkaan rajaa esille asetettavan taiteen teemoja vain näihin kategorioihin. Otamme vastaan erilaisilla tekniikoilla toteutettuja teoksia. Teosten tulee olla sellaisia, että ne voi asettaa esille galleria-tilaan. Videoinstallaatiota emme valitettavasti pysty toteuttamaan.

Taidenäyttelyn työt voivat olla myös myynnissä, mikäli taiteilija itse niin haluaa. Saat päättää summan itse. Kaikille teoksille asetetaan myös in game hintalappu.

Huomioithan, että tilaa on rajallisesti, joten voi olla, ettemme pysty hyväksymään kaikkia teoksia. Järjestämme yhdessä kanssasi teoksille kuljetuksen Helsinkiin ja takaisin sekä säilytyksen ennen ja jälkeen pelin.

Mikäli haluat teokseksi näytille, ota yhteyttä tuottaja Massi Hannulaan: tuhatviiltoa@gmail.com

Lisätietoa larpista: http://tuhatviiltoa.com

Tuhannen viillon kuolema larppia tukevat yhteistyötahot Suomen Kulttuurirahasto, Lumituuli Oy, Roolipeliblogi LOKI, Paja&Bureau, Illusia ry.

Tuhannen viillon kuolema Ropeconissa!

Tuhannen viillon kuolemasta järjestetään Ropeconissa testipelinä toimiva miniversio kahdelletoista pelaajalle. Ideana on kokeilla larpin mekanismeja ja design-ajatuksia pienemmässä mittakaavassa ennen varsinaista toteutusta syyskuussa. Con-versio on kuitenkin myös kokonainen larppi joka on sovitettu nimenomaan Ropeconin tarjoamiin olosuhteisiin.

Ilmoittautuminen conin Tuhannen viillon kuolemaan tapahtuu larp-tiskillä perjantaina 20:00 – 22:00.

Itse larppi pidetään lauantaina 12:30 – 16:30.

Larpweaver

Ilmoittauduttuaan pelaaja saa sähköpostiin kutsun Larpweaver-hahmonluontijärjestelmään. Hahmo täytyy luoda Larpweaverissä la klo. 10:00 mennessä, jotta pelinjohdolla on mahdollisuus nähdä millaisia hahmoja pelissä on.

Larpweaver on nettitestiä muistuttava järjestelmä, jossa hahmon luominen kestää kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Hahmonluonnin kuluessa pelaaja rakentaa hahmonsa järjestelmän tarjoamista palikoista. Kun palikat ovat kasassa, pelaaja pohtii millaisen kokonaisuuden ne muodostavat. Joihinkin hahmonluonnin aspekteihin, kuten ryhmäyttämiseen, palataan larpin workshopissa.

In-game pelitilanne

Pelissä on kaksi hahmoryhmää, rikkaat ja köyhät. Peli sijoittuu myös in-game Messukeskukseen ja nykyhetkeen. Rikkaat hahmot ovat tutustumassa Nordic Sun -greentech-messujen tuleviin järjestelyihin ja köyhät hahmot käyvät tutun kaverin kanssa epävirallisella kierroksella Messukeskuksessa valmistautuessaan työkeikkaan cocktailtilaisuuden tarjoilijoina ja henkilökuntana.

Rikkaat ovat siis tutustumiskäynnillä, köyhät töissä.

Pukeutuminen

Koska kyseessä on conlarppi, rooliin pukeutuminen on sallittua, mutta vapaaehtoista eikä siitä kannata stressata turhia.

Pelin kulku

Peli alkaa 12:30 workshopilla. Pelaajat kokoontuvat tilaan 219. Varsinaisen in-game ajan jälkeen on debrief, joka päättyy viimeistään klo. 17:00, todennäköisesti jo 16:30.

Ropecon

Hahmosi on tullut Messukeskukseen töihin tai perehtymään tiloihin. Paikalla on myös in-game toinen tapahtuma, eli Ropecon, mutta sillä ei sinun kannaltasi ole mitään merkitystä. Peliohjeena: vältä Ropeconiin liittyvien ilmiöiden kommentoimista tai huomioimista mahdollisimman paljon.

Hahmoluokat larpissa

Hahmonluonti tapahtuu Larpweaver-työkalun avulla. Jokainen pelaaja tekee työkalussa valintoja siitä millaisista elementeistä hahmo koostuu. Ensimmäinen valinta koskee yhteiskuntaluokkaa: Onko hahmo köyhä, keskiluokkainen vai rikas?

Eri luokkien elementit näyttävät tältä:

Köyhät

Olet pienituloinen tai köyhä. Sinulla on jatkuva huoli rahasta ja perustoimeentulosta etkä voi helposti käyttää pieniäkään summia ilman, että joudut miettimään miten pärjäät. Olet työtön, osa-aikainen, sairaseläkkeellä tai niin matalapalkkaisella alalla, ettei raha riitä.

Köyhyys ei ole sinulle poikkeustila vaan olet ollut vähävarainen pitkään tai koko elämäsi.

Tässä larpissa köyhällä hahmolla on arvokkuutensa. Köyhyyteen voi olla syynsä tai sitten se on vain seurausta olosuhteista. Voit olla terve tai mielenterveysongelmainen, streittari tai narkkari. Pelin perussuhtautuminen köyhyyteen ei kuitenkaan ole satiirinen vaan elämästä ammentava. Tällaista on elää rajallisten mahdollisuuksien ja taloudellisen epävarmuuden ristipaineessa

Köyhän elämän ei larpissa tarvitse olla pelkkää kurjuuden ylistystä vaan iloja ja suruja on siinä missä todellisessakin elämässä. Hahmoilla on kaveriporukoita, kiinnostuksenkohteita ja yhteisiä projekteja, jotka ohjaavat heitä pelissä.

Köyhiä hahmoja yhdistää vitutus henkilökohtaisesta ja yhteiskunnan tilasta. Yhteiskunta ei ole reilu. Sinusta riippumattomista syistä joillain on enemmän, ja toisilla todella paljon vähemmän. Mikä pahinta, suomalainen varakas ihminen kokee usein asiakseen neuvoa ja ohjeistaa niitä joilla ei ole mitään: “Tässäpä vinkki köyhälle: Rahaa säästyy, jos maksaa laskut ajoissa.”

Elämän epäoikeudenmukaisuuksien ja nöyryytysten kertyessä vitutus kasvaa.

Keskiluokka

Olet keskituloinen palkansaaja tai pienyrittäjä. Sinulla on jonkin verran säästöjä ja kohtuullinen varmuus siitä, että saat vuokrasi tai lainalyhennykset maksettua ensi kuussakin, mutta joudut tekemään töitä elääksesi. Työttömyys on todennäköisesti sinulle merkittävä ongelma, varsinkin jatkuessaan.

Saatat olla toimittaja, konsultti, toimistotyöntekijä tai taidealan toimija. Olet onnistunut luovimaan nykyajan epävarmoilla työmarkkinoilla siten, että ainakin tällä hetkellä hommia riittää. Sinulla voi olla ylityöllistymisestä ja stressistä seurannut vatsahaava tai burnout. Käytät todennäköisesti yöllä kiskoa, joka pitää kurissa stressin aiheuttamaa hampaiden narskuttelua. Ystäväsi postailevat someen kuvia ja päivityksiä, joista saa sellaisen vaikutelman, että heidän elämänsä on ihanaa pirskahtelevan raikasta valkeutta, kun taas sinä joudut joskus tekemään töitä sunnuntai-iltoina tai juhannuksena.

Maailmankuvassasi keskiluokka on oikeastaan sama asia kuin Suomen kansa. Rikkaiden maailma on sinulta pääasiassa näkymättömissä ja rikkaat jonkinlaisia yhteiskunnallisia poikkeusyksilöitä. Köyhät saattavat hyvin olla köyhiä omaa syytään koska Suomessa on sosiaaliturva, jonka ansiosta jokainen haluava voi kyllä päästä kiinni elämään. Vaihtoehtoisesti olet myötätuntoinen keskiluokan edustaja ja tunnet huonoa omaatuntoa aina kun siivooja siivoaa jälkesi.

Vaikka tiedät, että Suomessa on rikkaita ja köyhiä, ajattelet että Suomi on keskiluokkainen maa. Kaikki lähtevät lopulta samalta viivalta ja koulutusjärjestelmä takaa yhtäläiset mahdollisuudet. Sinä haluat menestyä ja elää hyvän elämän yhteiskunnan tarjoamien normien mukaan, mutta jokin sisälläsi tekee siitä yhä vaikeampaa.

Rikkaat

Olet varakas. Olet rikastunut itse tai syntynyt varakkaaseen perheeseen. Sinulla on tarpeeksi rahaa, että voisit pitää vuoden tai pari vapaata ilman, että se vaikuttaisi negatiivisesti elämäntapaasi nyt tai tulevaisuudessa. Ratkot ongelmia rahalla parhaasi mukaan, sitähän varten rahaa on!

Raha ei rajoita elämääsi, vaan suurin ongelmasi on ajan puute. Jos voi saada kaiken, täytyy päättää miten käyttää rajallisen aikansa maan päällä. Kaikki haluavat jotain ja siksi on tärkeää priorisoida. Olet jopa saattanut vajota masennukseen: Mitä väliä on millään? Miksi tehdä mitään?

Et todennäköisesti ole paha ihminen, kusipää tai itsekäs nilkki. Tiedät kuitenkin paljon elämisestä ja siitä, miten asioita kannattaa hoitaa ja jaat ajatuksiasi mielelläsi. Jos esimerkiksi köyhät säästäisivät enemmän ja tekisivät hyviä sijoituksia, heillä olisi mahdollisuus parantaa asemaansa yhteiskunnassa. Olet menestynyt elämässäsi hyvin, joten sen perusteella on selvää, että neuvosi ovat hyviä.

Et välttämättä pidä itseäsi rikkaana vaan keskiluokan tai ylemmän keskiluokan edustajana. Ethän sinäkään ole vapaa rahahuolista ja tunnet monia itseäsi paljon rikkaampia ihmisiä. Heihin verrattuna et ole mitenkään erityisen varakas! Näin voi ajatella riippumatta omasta tosiasiallisesta varallisuudesta.

Vain harva rikas tekee numeroa rahoistaan. Ajattelemattomuus tai perspektiivin puute saattaa kuitenkin paljastaa hänet, vaikka aikomuksena olisikin olla vain yksi muista.

Rikkaiden hahmojen pelityyli vaihtelee realismista kevyeen satiiriin. Erityisesti kannattaa huomioida se, että suomalainen rikas ei täysin vastaa amerikkalaisten elokuvien stereotypioita. Suomessa kaikki on hitusen kotikutoisempaa, jopa yläluokka. Oopperasta voi tulla ratikalla Töölöön vaikka rahaa olisi kuinka.

Juhana Pettersson

Kolme eri maailmaa

WhatsApp Image 2018-06-14 at 09.30.17

Kuva: Jaakko Hannula

Suomalainen keskiluokka, rikkaat ja köyhät elävät maantieteellisesti eri maailmoissa, ainakin osittain. Tämä oli selkein Tuhannen viillon kuolema -romaania varten tekemäni taustatyön johtopäätös. Erityisesti rikkailla on oma, muulta Suomelta pitkälti näkymätön infrastruktuurinsa, jonka puitteissa he voivat elää näkymättömissä muulta yhteiskunnalta.

Lehtien lifestyle-jutuissa esiintyvät suomalaiset rikkaat ovat harvinaisia poikkeuksia. Suurin osa rikkaista ei halua puhua toimittajille, tai päästää valokuvaajia koteihinsa. Heidän maailmansa koostuu Töölössä, Westendissä, Ullanlinnassa tai Skattalla sijaitsevista asunnoista, sukukartanoista, kakkosasunnoista, tilavista ja hyvin varustelluista kesämökeistä ja satunnaisista kiinteistöistä, joita heille on karttunut liiketoimien kylkiäisinä.

Rikas suomalainen liikkuu omien ja tuttaviensa kiinteistöjen ja tilojen, yritysten, erikoisliikkeiden, kulttuuritarjonnan, taidegallerioiden, huutokauppojen ja pursiseurojen maailmassa. Alepan jonossa hän saattaa seistä siivoojan ja raksamiehen välissä, mutta pääasiassa hän on itsensä ja yhteiskuntaluokkansa omistamassa ympäristössä. Näin rikas suomalainen hallitsee fyysisiä olosuhteitaan.

Keskiluokan Suomi on se maailma, jota kuvataan mediassa ja se on isossa osassa kaikkea suomalaista kulttuuria ja viihdettä. Keskiluokkainen ympäristö edustaa Suomen normaalia, ainakin yhteiskunnan arvoituksia ja representaatioita tarkastellessa. Palvelut, asunnot, työpaikat, tiet, nähtävyydet ja kesämökit muodostavat keskiluokkaisen universumin, jossa kaikilla ajatellaan olevan suunnilleen yhtäläiset mahdollisuudet.

Olen itsekin keskiluokkainen, joten tämä on se tausta jota vasten tarkastelen muita suomalaisia yhteiskuntaluokkia. Vaikka keskiluokan fyysinen maantiede on niin kattavaa, että se tuntuu muodostavan koko Suomen, näkee sieltä välillä vilauksia muusta elämästä. Omassa tapauksessani isäni alkoholisoitui erittäin vakavasti 90-luvun laman kuluessa ja hänen elämäntilanteensa kautta näin lapsena paljon kouriintuntuvia esimerkkejä toisenlaisesta, paljon niukemmasta suomalaisesta elämästä.

Köyhän maantiede pitää sisällään eri kaupunginosat, eri baarit, eri työpaikat, kuin ne, joita keskiluokka käyttää. Raja ei kuitenkaan ole niin jyrkkä kuin keskiluokan ja rikkaiden välillä, vaan ainakin fyysisesti suomalainen köyhä ja keskiluokkainen liikkuvat paljon myös samoilla busseilla ja seisoskelevat samoilla juna-asemilla. Yksi selkeä rajapinta liittyy siihen, miten sama tila koetaan keskiluokkaisesta ja vähävaraisesta näkökulmasta. Museo tuntuu erilaiselta siivoojan ja intendentin perspektiivistä.

Työpaikat ja asunnot muodostavatkin oman pienituloisten ihmisten maailmansa, jota varakkaammat eivät arjessaan näe tai koe. Maantieteellisestä näkökulmasta ne voivat todellisuudessa edustaa yllättävänkin suurta osaa Suomesta.


Juhana Pettersson

Romaanista larppi

Tuhannen viillon kuolema -larppi perustuu omaan Tuhannen viillon kuolema -romaaniini. En ainakaan itse ole kuullut tapauksista joissa kirjailija adaptoisi oman teoksensa larpiksi, joten sikäli tämä on käymätöntä korpimaata.

Adaptaatioita on toki tehty paljon. Romaanien pohjalta tehdään elokuvia ja näytelmiä. Joskus romaanin tarina säilyy ennallaan, mutta usein adaptaatiossa sitä myös muutetaan jotta se sopisi paremmin uuteen ilmaisumuotoon.

tuhannen_viillon_kuolema_kansi.jpeg

Romaanin Tuhannen viillon kuolema kansi. Kirjaa saa mm. kustantaja Innon verkkokaupasta.

Kun Peter Jacksonin ensimmäinen Taru sormusten herrasta -elokuva tuli, muistan kiivaatkin väittelyt siitä mitä kaikkea oli muutettu, miksi, ja oliko se sopivaa. Tulkitsijan näkemystä verratiin alkuperäisen kirjailijan näkemykseen.

Tämän larpin kohdalla tulkitsija ja alkuperäinen kirjailija ovat sama henkilö, mutta larppiversiosta tulee silti selvästi oma teoksensa romaanin rinnalle.

Rakenteellisesti larpin ja romaanin vaatimukset ovat hyvin erilaiset. Romaanissa on päähenkilöitä ja sivuhenkilöitä mutta larpissa jokaisella osallistujalla pitää olla mielekäs pelikokemus. Osallistujia ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen. (Tai voi, mutta en halua.)

Tämän vuoksi erityisesti henkilöhahmojen kohdalla alkuperäismateriaalia täytyy tulkita rankalla otteella. Näillä näkymin larpissa ei ole yhtäkään kirjan hahmoa, vaan kirjan henkilöiden teemat ja funktiot on hajautettu 70 larppihahmolle. Tällaisessa savotassa on mukavaa adaptoida omaa tekstiään, sillä nyt ei tarvitse miettiä mitä kirjailija tästäkin sanoisi. Materiaalia voi laittaa roisisti uusiksi jotta se toimisi paremmin larppina.

Samankaltaisimpina kirjasta säilyy ydinteemat ja maailma. Tuhannen viillon kuoleman maailmahan on hyvin samanlainen kuin omamme: Ilmastonmuutos uhkaa, eriarvoisuus kasvaa ja rikkaat suunnittelevat miten selviytyvät mahdollisista katastrofeista. Varakkaiden pakopaikkoja rakentava New Life -firma on myös larpissa keskeisessä roolissa.

Larppia varten romaania ei tarvitse lukea, vaan peli tarjoaa kaiken tarvittavan tiedon!

Juhana Pettersson