Ropeconin testilarppi

Järjestimme Tuhannen viillon kuolemasta testilarpin Ropeconissa. Halusimme kokeilla pelin ideoita pienemmällä porukalla nähdäksemme miten ne toimisivat isossa versiossa. Samalla halusimme kokeilla uusia ajatuksia sen suhteen, miten con-larpin voi tehdä.

43087417324_af55204671_z

Ropecon kuvituskuvaa. Kuva: Tuomas Puikkonen.

Yksi yhteen

Tuhannen viillon kuolema on perusfilosofialtaan indeksikaalinen kaupunkilarppi. Mitä se tarkoittaa?

Larpeista puhuttaessa indeksikaalisella tarkoitetaan sitä että larpin fiktiivinen maailma vastaa todellista maailmaa yksi yhteen. Larpin Helsinki on sama kuin todellinen Helsinki. Jos pelaajat kokoustavat toimistossa Bulevardilla, heidän hahmonsa ovat aivan samassa toimistossa.

Olen itse kehitellyt ajatusta aiemmissa larpeissa Enlightenment in Blood ja Parliament of Shadows (jossa muina pääjärkkäreinä Maria Pettersson ja Bjarke Pedersen). Niissä Berliini ja Brysseli esiintyvät sellaisenaan ja mahdollisimman moni pelien käyttämä baari ja rakennus ovat samoja in-game ja off-game.

Tässä kohtaa mainittakoon, että mikään näistä larpeista ei ole täysin indeksikaalinen, ei myöskään Tuhannen viillon kuolema. Enlightenment in Bloodissa kirkko on sama rakennus in-game ja off-game, mutta se on vampyyrikirkon salainen päämaja vain in-game.

43803762051_66c0ae7aa4_z

Ropecon kuvituskuvaa. Kuva: Tuomas Puikkonen.

Indeksikaalisuus ei siis ole itseisarvo vaan sen tarkoitus on häivyttää fiktion rajat näkymättömiin. Parliament of Shadows -larpissa tämä vietiin äärimmäisyyksiin: Kaksi europarlamentaarikkoa pelasivat larpissa itseään. Näin jopa sivuhahmot olivat indeksikaalisia.

Indeksikaalisuuden vastakohtana voi ajatella vaikkapa metsässä pelattavaa fantasialarppia. Koska peli sijoittuu kuvitteelliseen fantasiavaltakuntaan, ei sen ole edes mahdollista mennä yksi yhteen reaalimaailman kanssa.

Con-larpit

Päällisin puolin indeksikaalisuuden ajatusta on vaikea soveltaa con-larppeihin. Perinteisestihän ne ovat edustaneet aivan päinvastaista design-filosofiaa!

Halusimme kuitenkin katsoa jos tällä kertaa olisi mahdollista toteuttaa con-larppi niin että se vastaisi pääpelautusta myös tässä mielessä. Siksi con-version tarinaksi muotoutui joukon varakkaita sijoittajia vierailu Messukeskukseen jossa he ovat järjestämässä Nordic Sun -gtreentechtapahtumaa. Näin hahmot ovat kierroksella Messukeskuksessa jossa on samaan aikaan käynnissä toinen tapahtuma (eli Ropecon).

Asetelma on siis täysin realistinen: Messukeskus voi hyvin esitellä tiloja myöhempien tapahtumien järjestäjille. Peliohjeena pelaajille neuvottiin että Ropecon on olemassa myös hahmojen maailmassa, mutta heitä ei kiinnosta puhua siitä.

Pelissä oli kaksi hahmoryhmää, rikkaat ja köyhät. (Pääpelissä on mukana kolmas, keskiluokka.) Köyhät hahmot olivat tulossa töihin tarjoilijoiksi cocktail-tilaisuuteen johon peli myös päättyi. Heillä oli sivuhahmokaveri töissä Messukeskuksessa, joten he saivat oman kierroksensa. Designin puolesta kumpikin ryhmä siis toimi samoin, mutta konteksti oli eri.

12309613_10153557001533880_6170641965959366768_o

Kuva: Ami K

Lopun cocktail-tilaisuudessa köyhät murhasivat rikkaat, kuten Tuhannen viillon kuolemassa kuuluu!

Testipelimme osoitti että jopa con-larpista saa halutessaan indeksikaalisen mutta samalla se paljasti metodin rajat: Sellaiset larppi-ideat jotka voi sijoittaa in-game Helsingin Messukeskukseen ovat harvassa.

Juhana Pettersson

Kolme eri maailmaa

WhatsApp Image 2018-06-14 at 09.30.17

Kuva: Jaakko Hannula

Suomalainen keskiluokka, rikkaat ja köyhät elävät maantieteellisesti eri maailmoissa, ainakin osittain. Tämä oli selkein Tuhannen viillon kuolema -romaania varten tekemäni taustatyön johtopäätös. Erityisesti rikkailla on oma, muulta Suomelta pitkälti näkymätön infrastruktuurinsa, jonka puitteissa he voivat elää näkymättömissä muulta yhteiskunnalta.

Lehtien lifestyle-jutuissa esiintyvät suomalaiset rikkaat ovat harvinaisia poikkeuksia. Suurin osa rikkaista ei halua puhua toimittajille, tai päästää valokuvaajia koteihinsa. Heidän maailmansa koostuu Töölössä, Westendissä, Ullanlinnassa tai Skattalla sijaitsevista asunnoista, sukukartanoista, kakkosasunnoista, tilavista ja hyvin varustelluista kesämökeistä ja satunnaisista kiinteistöistä, joita heille on karttunut liiketoimien kylkiäisinä.

Rikas suomalainen liikkuu omien ja tuttaviensa kiinteistöjen ja tilojen, yritysten, erikoisliikkeiden, kulttuuritarjonnan, taidegallerioiden, huutokauppojen ja pursiseurojen maailmassa. Alepan jonossa hän saattaa seistä siivoojan ja raksamiehen välissä, mutta pääasiassa hän on itsensä ja yhteiskuntaluokkansa omistamassa ympäristössä. Näin rikas suomalainen hallitsee fyysisiä olosuhteitaan.

Keskiluokan Suomi on se maailma, jota kuvataan mediassa ja se on isossa osassa kaikkea suomalaista kulttuuria ja viihdettä. Keskiluokkainen ympäristö edustaa Suomen normaalia, ainakin yhteiskunnan arvoituksia ja representaatioita tarkastellessa. Palvelut, asunnot, työpaikat, tiet, nähtävyydet ja kesämökit muodostavat keskiluokkaisen universumin, jossa kaikilla ajatellaan olevan suunnilleen yhtäläiset mahdollisuudet.

Olen itsekin keskiluokkainen, joten tämä on se tausta jota vasten tarkastelen muita suomalaisia yhteiskuntaluokkia. Vaikka keskiluokan fyysinen maantiede on niin kattavaa, että se tuntuu muodostavan koko Suomen, näkee sieltä välillä vilauksia muusta elämästä. Omassa tapauksessani isäni alkoholisoitui erittäin vakavasti 90-luvun laman kuluessa ja hänen elämäntilanteensa kautta näin lapsena paljon kouriintuntuvia esimerkkejä toisenlaisesta, paljon niukemmasta suomalaisesta elämästä.

Köyhän maantiede pitää sisällään eri kaupunginosat, eri baarit, eri työpaikat, kuin ne, joita keskiluokka käyttää. Raja ei kuitenkaan ole niin jyrkkä kuin keskiluokan ja rikkaiden välillä, vaan ainakin fyysisesti suomalainen köyhä ja keskiluokkainen liikkuvat paljon myös samoilla busseilla ja seisoskelevat samoilla juna-asemilla. Yksi selkeä rajapinta liittyy siihen, miten sama tila koetaan keskiluokkaisesta ja vähävaraisesta näkökulmasta. Museo tuntuu erilaiselta siivoojan ja intendentin perspektiivistä.

Työpaikat ja asunnot muodostavatkin oman pienituloisten ihmisten maailmansa, jota varakkaammat eivät arjessaan näe tai koe. Maantieteellisestä näkökulmasta ne voivat todellisuudessa edustaa yllättävänkin suurta osaa Suomesta.


Juhana Pettersson

Romaanista larppi

Tuhannen viillon kuolema -larppi perustuu omaan Tuhannen viillon kuolema -romaaniini. En ainakaan itse ole kuullut tapauksista joissa kirjailija adaptoisi oman teoksensa larpiksi, joten sikäli tämä on käymätöntä korpimaata.

Adaptaatioita on toki tehty paljon. Romaanien pohjalta tehdään elokuvia ja näytelmiä. Joskus romaanin tarina säilyy ennallaan, mutta usein adaptaatiossa sitä myös muutetaan jotta se sopisi paremmin uuteen ilmaisumuotoon.

tuhannen_viillon_kuolema_kansi.jpeg

Romaanin Tuhannen viillon kuolema kansi. Kirjaa saa mm. kustantaja Innon verkkokaupasta.

Kun Peter Jacksonin ensimmäinen Taru sormusten herrasta -elokuva tuli, muistan kiivaatkin väittelyt siitä mitä kaikkea oli muutettu, miksi, ja oliko se sopivaa. Tulkitsijan näkemystä verratiin alkuperäisen kirjailijan näkemykseen.

Tämän larpin kohdalla tulkitsija ja alkuperäinen kirjailija ovat sama henkilö, mutta larppiversiosta tulee silti selvästi oma teoksensa romaanin rinnalle.

Rakenteellisesti larpin ja romaanin vaatimukset ovat hyvin erilaiset. Romaanissa on päähenkilöitä ja sivuhenkilöitä mutta larpissa jokaisella osallistujalla pitää olla mielekäs pelikokemus. Osallistujia ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen. (Tai voi, mutta en halua.)

Tämän vuoksi erityisesti henkilöhahmojen kohdalla alkuperäismateriaalia täytyy tulkita rankalla otteella. Näillä näkymin larpissa ei ole yhtäkään kirjan hahmoa, vaan kirjan henkilöiden teemat ja funktiot on hajautettu 70 larppihahmolle. Tällaisessa savotassa on mukavaa adaptoida omaa tekstiään, sillä nyt ei tarvitse miettiä mitä kirjailija tästäkin sanoisi. Materiaalia voi laittaa roisisti uusiksi jotta se toimisi paremmin larppina.

Samankaltaisimpina kirjasta säilyy ydinteemat ja maailma. Tuhannen viillon kuoleman maailmahan on hyvin samanlainen kuin omamme: Ilmastonmuutos uhkaa, eriarvoisuus kasvaa ja rikkaat suunnittelevat miten selviytyvät mahdollisista katastrofeista. Varakkaiden pakopaikkoja rakentava New Life -firma on myös larpissa keskeisessä roolissa.

Larppia varten romaania ei tarvitse lukea, vaan peli tarjoaa kaiken tarvittavan tiedon!

Juhana Pettersson

Miten hahmonluonti toimii?

Tuhannen viillon kuolema -larpissa hahmonluonti tapahtuu Larpweaver-ohjelmiston avulla niin, että pelaaja kokoaa itse hahmonsa valmiista palasista. Ideana on, että pelaajalla olisi mahdollisimman hyvät edellytykset jäsennellä etukäteen omaa kokemustaan ja varmistaa että hahmon osat varmasti toimivat.

Larpweaver toimii siten, että peli ei tarjoa varsinaista kokonaista hahmoa jolla olisi nimi, tausta, luonne ja ryhmät. Sen sijaan hahmo on purettu osiksi jotka pelaaja valitsee yksitellen. Tämän larpin tapauksessa valintaprosessi alkaa siitä, haluaako pelata rikasta, keskiluokkaista vai köyhää.

Jokainen järjestelmässä oleva palanen on pelinjohdon kirjoittama ja suunnittelema nimenomaan tätä larppia varten mutta niiden järjestys on pelaajien käsissä. Niinpä tässä larpissa pelinjohto ei myöskään päätä kuka pelaa mitäkin hahmoa, vaan pelaajat tekevät itse nämä valinnat.

Pelaajan kannalta ohjelmiston käyttäminen muistuttaa nettitestin tekemistä. Kun prosessi on saatu päätökseen, pelaajalla on lista erilaisia ominaisuuksia, historiaa, luonteenpiirteitä, kytköksiä muihin hahmoihin, jne. Pelaajan täytyy lopuksi miettiä, miten ominaisuudet muodostavat järkevän kokonaisuuden.

Olen yleensä neuvonut ettei ristiriitaisiakaan elementtejä välttämättä kannata karsastaa. Päinvastoin, ristiriita voi olla kiinnostavaa pelattavaa. Jos yksi palikka tekisi hahmosta anteliaan ja toinen pihin, voi miettiä saako tästä ristiriidasta pelisisältöä. Ehkä hahmo on luonteeltaan pihi mutta haluaisi tulla tunnetuksi anteliaana ihmisenä.

Toistaiseksi Larpweaveriä on käytetty kahdessa larpissa, Vampire: the Masquerade -roolipeliin pohjautuvissa Enlightenment in Bloodissa (2017) ja Parliament of Shadowsissa (2017). Tein itse hahmonluonti-designin kummassakin larpissa, ensimmäisessä yhdessä Bjarke Pedersenin ja toisessa Bjarken ja Maria Petterssonin kanssa.

Larpweaverin on kehittänyt teksasilainen larppiteknologiafirma nimeltä Incognita Limited.

Kirjoitin täällä pitkällisesti siitä miten Larpweaver toimi Enlightenment in Bloodissa. Tuhannen viillon kuolemassa hahmonluonnin perusperiaatteet ovat samat mutta toteutus hieman erilainen sillä Larpweaver sallii sovittaa hahmonluontiprosessin yksityiskohdat jokaisen larpin erityistarpeisiin.

Juhana Pettersson

Suomalainen kaupunkilarppi

Pelasin ensimmäiset kaupunkilarppini Helsingissä 90-luvun loppupuolella. Vampire: the Masquerade -roolipeliin perustuva larppikampanja Helsingin Kronikka jalkautui kaduille, ja sen myötä pääsin kokemaan kuinka tavallinen, arkinen kaupunki muuttuu jännittäväksi larppiympäristöksi.

Kaupunkilarppi tarkoittaa larppia jossa yksittäisen pelipaikan sijaan on lukuisia tapahtumapaikkoja ja pelaajat voivat pelata myös niiden välillä. Pelaaja voi jopa istua parin muun hahmon kanssa turisemassa baarissa, täysin in-game.

Tämän tyyppisellä larpilla on Suomessa erityisen hienot perinteet, ja olen päässyt Vampire-nuoruuden jälkeenkin osallistumaan hienoihin kaupunkipeleihin. Ne ovat puolestaan vaikuttaneet nyt tekeillä olevaan Tuhannen viillon kuolema -larppiimme. Yksi tällainen innoittaja on konna.info-larppikampanja jonka yhdessä pelissä olin mukana avustajana. Kampanja käytti hienosti hyväkseen niin kaupunkitilaa kuin muitakin tapahtumapaikkoja.

5944885220_19c8cb10dd_b

Vasemmalla minä kovistelemassa ihmisiä Valve-kaupunkilarppikampanjassa. Kuva: Tuomas Puikkonen

Tuhannen viillon kuolema on Helsingin keskustassa pelattava kaupunkilarppi. Pyrkimyksenämme on että tämä tekee peliin osallistumisesta helppoa samalla kun larppi kuitenkin tarjoaa kaikenlaista uutta ja hienoa osana pelikokemusta. Kuten monet kaupunkilarpit, myös Tuhannen viillon kuolema sijoittuu nykypäivään. Hahmot liikkuvat siinä samassa Helsingissä kuin pelaajatkin, ainoana erona fiktiivinen tarina jossa he ovat mukana. Koska larpin murhaajat ja murhattavat ovat tavallisia nykyihmisiä, pelin maailma voi olla hyvin lähellä todellisuutta. Sovelsimme samaa metodia Brysselissä pelatussa larpissa Parliament of Shadows, josta kirjoitin täällä.

Mikä kaupunkipelissä sitten on hauskaa? Tuotannollisesta näkökulmastahan kaupunkipeli on sikäli ihana, että julkinen tila on ilmaista. Mutta entä pelaajan kannalta? Omalla kohdallani yksi vastaus on että on hauskaa mennä paikkoihin joihin ei muuten pääsisi. Pyrkimyksemme onkin että Tuhannen viillon kuolema -larpin maantiede laajentaa pelaajan kokemusta siitä millainen kaupunki Helsinki eri taustoista oleville ihmisille voi olla.

Juhana Pettersson